Bloggaaminen on lukijoiden palvelemista. Blogistin täytyy kirjoittaa valmiiksi blogitekstejä ja ajastaa ne ilmestymään säännöllisin väliajoin, jos blogisti ei ehdi esimerkiksi lomallaan kirjoittaa uusia tekstejä. Blogistin täytyy ajastaa blogin päättymistä koskeva ilmoitus, joka julkaistaan, jos blogia ei ole päivitetty esimerkiksi kuukauteen. Jos blogisti vaikka kuolee.

Minuun iski bloggaamisahdistus. En halua kirjoittaa blogia siksi, että joku voisi seurata sitä jatkuvasti esimerkiksi RSS-syötteen kautta ja pettyä suunnattomasti, jos olenkin viikon kirjoittamatta. Jos kuolen, onko sillä jotain merkitystä, mitä lukijat ajattelevat päivittämättömästä blogista? Tuskin ainakaan minulle. Pitääkö bloggaaminen tehdä lukijoiden ehdoilla, pitääkö siitäkin stressata? Mieleeni tulee se televisiomainos, jossa meitä nimitetään suomalaiseksi suorittajakansaksi.

Miksi blogeja (tai esimerkiski Facebook-tiloja) ylipäänsä kirjoitetaan? Luulen, että varttitunnin julkisuuden, jonkinlaisen pätemisenhalun takia. Kyllä minä osaan kirjoittaa, pohtia, tehdä käsitöitä, valokuvata, kokata, pukeutua ja niin edelleen. Kyllä minun elämäni on mielenkiintoista. Älkää ymmärtäkö väärin – en minä sitä paheksu. Olen itse ihan samanlainen.

Tietenkin tämä kaikki pätee lähinnä henkilökohtaisiin blogeihin eikä niinkään yritysblogeihin. Niitä täytyy päivittää, jos haluaa myydä. Niillä onneksi harvemmin on vain yksi kirjoittaja, jota ei mahdollisen kuoleman tai työpaikan vaihtamisen jälkeen voi korvata.